tiistai 18. lokakuuta 2011

Lokakuu

Aika on vierähtänyt kuin salaa jonnekin ja kesä on jo kaukana. Karma on kasvanut kovasti ja nyt kasvamistahti on selvästi rauhoittunut, 8 kuukauden ikäisenä Karma painoi jotakuinkin 32 kiloa ja tätä kirjoittaessani punnituksesta on n. viikko. Arki koiralapsen kanssa on asettunut uomiinsa ja meillä onkin jo paljon rutiineja ja tapoja, joita jäin Gamman poismenon jälkeen kaipaamaan. Aamuisin Karma herättää meidät "piippaamalla" joko kahdeksalta tai kymmeneltä riippuen monelta olemme menneet nukkumaan. Tämän jälkeen Karma yleensä syö tai haahuilee muuten vain ympäri asuntoa hetken, jonka jälkeen se ottaa vielä pienet unet. Äärimmäisen ihastuttava tapa, silloin kun minulla on vapaapäivä ja voin itsekin halutessani jatkaa unia. Lopullisesti herätessään Karma mönkii vielä hetkeksi pötköttämään minun kainaloon, jonka jälkeen nousemme yhdessä tuumin päivän askareisiin.

Karman luonne selkeytyy ja avautuu meille joka päivä hieman enemmän. Päällimmäisenä Karmasta on pakko kertoa, että Karma rakastaa koko maailmaa ja kaikkia sen olentoja (lukuunottamatta mopoja..). Kaikki koirat, ihmiset, kissat ja hevoset on heti ensi silmäyksellä luonnollisesti Karman parhaita kavereita, eikä Karmaa tunnu haittaavan, vaikkei joku hänestä erityisemmin välittäisikään. Karma myös jakaa kaiken; luita se söisi mieluusti siten, että minä pidän toisesta päästä kiinni. Useamman kerran se on myös yrittänyt tunkea luita MINUN suuhun. Leluja se vinguttaa, tätäkin kirjoittaessani, minun kainalossa. En tiedä, otinko siltä "liikaa" tavaroita pois suusta pikkupentuaikana, ettei se rupea omimaan ja vahtimaan mitään, mutta ihan hyvä näin.

Karma on suloisesti kokoajan onnensa kukkuloilla. Sillä ei ole tietoakaan pahuudesta tai pelosta, eikä sitä saa pahalle tuulelle tai harmistumaan millään. Eikä Karmaa myöskään nolota mikään, vaikka se olisi tehnyt jotain sopimatonta. Katson usein koiraani kateellisena, kun se jopa täysin umpiunessakin heiluttaa häntää. Ihmisillä olisi paljon opittavaa koirien tavasta nähdä ja käsitellä elämää, vaikka aivan yhtä huolettomaksi emme voikaan heittäytyä. Siteeratakseni Facebookissa kiertävää viestiä:

"Jos voit aloittaa päiväsi ilman kahvia, jos voit olla iloinen kivuista ja murheista huolimatta, jos voit olla valittamatta etkä pitkästytä ihmisiä omilla murheillasi, jos voit syödä samaa ruokaa vaikka joka päivä ja olla siitä kiitollinen, jos voit ymmärtää että rakkaimpasi ovat liian kiireisiä ollakseen kanssasi, jos voit olla välittämättä siitä, että ihmiset ottavat sinun tavaroitasi, jos voit kestää kritiikkiä ja syytöksiä loukkaantumatta, jos voit kohdata maailman valehtelematta, jos voit parantaa päänsärkysi ilman lääkkeitä, jos voit iloita ja rentoutua ilman alkoholia...

...olet luultavasti perheen koira."
Karma on myös terhakka pitämään ihmisistä huolta omalla tavallaan. Karma nuolee ja kirputtaa milloin mistäkin näkee tarpeelliseksi. Nuolemalla puhdistetaan korvakäytävät (miten se paksu kieli livahtaakin niin syvälle?!) ja kirputtamalla mm. kädet ja korvalehdet. Useimmiten Karma kyllä taitaa lipsiä ihan vain omaksi (ja ihmisten) iloksi.. 

Toisten koirien kanssa Karma leikkii mielellään, mutta leikkien mukaan on alkanut tulla dominoivia piirteitä Karman pyrkiessä mielellään muiden koirien päälle yllättävänkin hanakasti. Saa nähdä, miten tilanne tulevaisuudessa kehittyy. Toivon erittäin paljon, ettei Karma rupeisi uhomaan muiden koirien kanssa, mutta aika näyttää. Siihen asti ylläpidämme koirakontaktejamme ja leikimme entiseen malliin.

Karma on siis tällä hetkellä 8 kuukautta ja 8 päivää vanha. Odottelemme jännityksellä, milloin juoksut alkavat ja tytöstä kuoriutuu nainen. Juuri nyt tosin en voi kuvitellakaan tuota pönttöä aikuiseksi koskaan, kun se makaa selällään sängyssä, kieli poskella, kaikki tassut taivasta kohti ja etutassujen välissä pyörii ja röhkii uusi possu-lelu. :)

Kaunis sivuprofiili <3

Lempipartiopaikka: Keittiönpöytä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mitä siulla on mielessä?