Koiranomistajan ajatuksia vol. I

Tähän väliin haluaisin puhua mietteistä ja tunteista, joita Karman olemassaolo minussa on herättänyt. 

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei koiralapsen tulo taloon ollut jonkin asteen henkinen shokki. Vielä hetki sitten talossani asui koira, joka tuntui lukevan ajatuksia ja jonka kanssa elämä oli suloisen rutinoitunutta. Toimimme täydellisessä harmoniassa aivan kaikessa. Karman astellessa elämääni, se ei ymmärtänyt ainuttakaan sanaa tai elettä, jota epätoivoisesti yritin sille viittilöidä. Vielä vähemmän se tiesi kuka minä edes olen. Haluan ajatella, että Karman mielessä olisi tuolloin voinut pyöriä Seija Simolan kappaleen Kesytetty säkeistö:

"Sinä olet minulle vain yksi

yksi tuhansien joukosta

En tarvitse sinua,

Ei, en tarvitse sinua.

Mutta jos kesytät minut

silloin me toisiamme tarvitsemme.

Olisit ainoa maailmassa

Elämäni aurinkoinen."

Sama pätee tietysti minuun. Minulle Karma oli sen ohikiitävän hetken vain koira, mutta se kesytti minut heti kun istuin Parikkalassa autooni ja Karma katsoi minuun suurilla silmillään.

Toisien sanoen, minä en tuntenut koiraani eikä koira minua. Karma touhusi omiaan välillä varovasti kysyen minua leikkeihin mukaan. Minä tein kotitöitä ja elin elämääni koiran kanssa, mutta emme kuitenkaan olleet yhdessä samalla tavalla kuin vanhan koirani kanssa olimme joka sekunti. Tänään tätä kirjoittaessani Karma on asunut kotonani jotakuinkin kaksi kuukautta. Makaan sängyllä, Karma nukkuu vieressäni lepuuttaen päätään reidelläni ja kuuntelemme hiljaa Coldplayta. Siitä on tullut kuin salaa minun koirani.